sunnuntai 25. elokuuta 2013

Aurinkolahden taiteiden yön kiitokset




Torstaina 22.8.2013 saimme viettää Aurinkolahdessa taianomaisessa elokuisessa illassa Taiteiden yötä jo kahdeksatta kertaa. Tänä vuonna ohjelma toteutettiin yhdessä Metropolia ammattikorkeakoulun, Vuotalon ja Vuosaaren Taiteilijatalon kanssa. Tapahtuma keräsi edellisvuosien tapaan runsaasti yleisöä kaikista eri ikäluokista niin Aurinkolahdesta kuin muualta Vuosaarestakin. Runsas lapsiperheiden läsnäolo tapahtumassa oli erityisen ilahduttavaa. On tärkeää muistaa säilyttää Aurinkolahden Taiteiden yö- tapahtuma myös tulevina vuosina koko perheen tapahtumana.

Toivomme, että etenkin uusien alueelle muuttaneiden asukkaiden kiinnostuvan oman asuinalueen asioista ja haluavan osallistua alueella järjestettäviin yhteisiin tapahtumiin myös jatkossa sekä vaikuttaa niiden suunnitteluun liittymällä seuran jäseneksi.

Suuret kiitokset upealle yleisölle, loistavalle järjestelijäporukalle sekä niille yrityksille ja yhteistyökumppaneille, jotka tuellaan mahdollistivat tapahtuman onnistumisen.

Helsingin Aurinkolahti-Seura ry

Yrjö Ketonen, pj.

Ohjelman tarjonneet ja turvanneet yhteistyötahot:

Aurinkolahti-Seura ry
Eestin Herkut, Vuosaari
H:gin kaupungin kulttuurikeskus
Huoneistopiste Oy LKV
Isännöitsijäkonttori Oy ISA
K-Market Aurinkolahti
Kiinteistömaailma Vuosaari
Lähiöprojekti
Olutravintola Solmu
OPKK Aurinkolahti
Parturi-kampaamo Salon Sorella
Ravintola Royal Pokhara Aurinkolahti
Siwa Aurinkolahti
Vuo-Kiinteistöt Oy ISA
Vuosaaren Kukkaputiikki
Helsingin satama
Vuosaaren VPK
Vuosaari-lehti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti