perjantai 30. elokuuta 2013

Aurinkolahti-Seuran jäsenkirje 2/2013



Hyvä seuran jäsen!
Kevätkauden toiminnan päätti yhteislaulutilaisuus Uutelankanavalla torstaina 30. toukokuuta. Yleisöä oli paikalla ennätysmäärä, kiitos loistavan kesäsään. Toimintamme jatkuu taas vilkkaana kesän jälkeen.
Loppukesän tapaus – Taiteiden yö – oli suurmenestys! Torstaina 22. elokuuta klo 18 tapasimme jo tuttuun tapaan Aurinkolahden aukiolla, mutta juhlinta alkoi jo aikaisemmin Vuotalossa, joka tänä vuonna oli yksi yhteistyökumppaneistamme. Komea ilotulitus päätti illan. Tänä vuonna tapahtumia oli entistä enemmän. Paikalliset yritykset olivat taas kerran ystävällisesti mukana tukemassa toimintaamme.
Seuran tavoitteena on koota yhteistyöpalaveriin Aurinkolahden alueen taloyhtiöitten edustajat mahdollisesti jo syksyn, mutta viimeistään talven kuluessa. Tarkoituksena on kartoittaa alueen asukkaitten yhteisiä ongelmia, toiveita ja tavoitteita sekä saattaa ne Helsingin kaupungin tietoon. Tästä syystä pyydämme jäseniämme tiedustelemaan taloyhtiöittensä kiinnostusta ja halukkuutta liittyä seuran yhteisöjäseniksi. Yhteisöjäsenen jäsenmaksu on 100€, mikä ei liene este liittymiselle. Kiitämme jo etukäteen aktiivisuudesta!
Mikäli oma jäsenmaksusi (10€ ) on unohtunut, pyydämme maksamaan sen ensi tilassa Aurinkolahti-Seuran tilille
FI54 1389 3000 2120 79, viitenumero 602
Seuran kotisivuilla on päivitettyä tietoa tapahtumista ja muusta ajankohtaisista asioista. Kannattaa siis käydä osoitteessa aurinkolahtiseura.fi


sunnuntai 25. elokuuta 2013

Aurinkolahden taiteiden yön kiitokset




Torstaina 22.8.2013 saimme viettää Aurinkolahdessa taianomaisessa elokuisessa illassa Taiteiden yötä jo kahdeksatta kertaa. Tänä vuonna ohjelma toteutettiin yhdessä Metropolia ammattikorkeakoulun, Vuotalon ja Vuosaaren Taiteilijatalon kanssa. Tapahtuma keräsi edellisvuosien tapaan runsaasti yleisöä kaikista eri ikäluokista niin Aurinkolahdesta kuin muualta Vuosaarestakin. Runsas lapsiperheiden läsnäolo tapahtumassa oli erityisen ilahduttavaa. On tärkeää muistaa säilyttää Aurinkolahden Taiteiden yö- tapahtuma myös tulevina vuosina koko perheen tapahtumana.

Toivomme, että etenkin uusien alueelle muuttaneiden asukkaiden kiinnostuvan oman asuinalueen asioista ja haluavan osallistua alueella järjestettäviin yhteisiin tapahtumiin myös jatkossa sekä vaikuttaa niiden suunnitteluun liittymällä seuran jäseneksi.

Suuret kiitokset upealle yleisölle, loistavalle järjestelijäporukalle sekä niille yrityksille ja yhteistyökumppaneille, jotka tuellaan mahdollistivat tapahtuman onnistumisen.

Helsingin Aurinkolahti-Seura ry

Yrjö Ketonen, pj.

Ohjelman tarjonneet ja turvanneet yhteistyötahot:

Aurinkolahti-Seura ry
Eestin Herkut, Vuosaari
H:gin kaupungin kulttuurikeskus
Huoneistopiste Oy LKV
Isännöitsijäkonttori Oy ISA
K-Market Aurinkolahti
Kiinteistömaailma Vuosaari
Lähiöprojekti
Olutravintola Solmu
OPKK Aurinkolahti
Parturi-kampaamo Salon Sorella
Ravintola Royal Pokhara Aurinkolahti
Siwa Aurinkolahti
Vuo-Kiinteistöt Oy ISA
Vuosaaren Kukkaputiikki
Helsingin satama
Vuosaaren VPK
Vuosaari-lehti