maanantai 2. maaliskuuta 2015

EROAVAN PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS

Hyvä Aurinkolahti-Seuran jäsen ja taloyhtiöjäsenten hallitusaktiivit!  
Aurinkolahti-Seuran hallituksessa työskentely on aitiopaikka seurata ja vaikuttaa kotiseutumme kehitykseen. Minulla on ollut tämä etuoikeus vuodesta 2008, jolloin aloitin hallituksessa toimien sittemmin varapuheenjohtajana ja nyt pari viime vuotta seuran puheenjohtajana. Seuramme on perustettu vuonna 2006. Tänä aikana seuramme on saanut arvostetun aseman Helsingin asukasyhdistysten joukossa. Meillä on suorat suhteen kaupungin päättäjiin ja hyvä yhteistyö Vuosaaren muiden toimijoiden kanssa. Olemme saaneet paljon hyvää aikaan Aurinkolahden kehityksessä. Kotiseudullamme vallitseekin hyvä ja yhteisöllinen välittämisen ilmapiiri. Kaikki tämä on tehty tiimityönä koko jäsenistön voimin.

Osallistumalla vuosikokoukseen 25.3.2015 varmistat seuramme tulevaisuuden
Nyt kun minun puheenjohtajan elämänkaari eri toimintoineen on tullut siihen pisteeseen, että olen jättäytymässä pois tästä varsin antoisasta tehtävästä toivon, että yhteisvastuullisuudesta, palvelevasta ja epäitsekkäästä lähtökohdasta nousee uusi jatkaja tähän arvokkaaseen kotiseutuhenkiseen tehtävään.

Vuoden 2015 vuosikokouksessa etsitään uusia tehtävästä kiinnostuneita hallitusjäseniä ja erityisesti pyritään löytämään uusi puheenjohtaja, joka luotsaa seuran toiminnan uudelle kymmenluvulle, tuo mukanaan uusia toimintamalleja ja ajatuksia. Osallistumalla vuosikokoukseen 25.3.2015 vahvistat seuran tulevaisuutta ja lähtemällä mukaan hallitustyöskentelyyn tai puheenjohtajatehtävään voit suoraan vaikuttaa siihen mitä asioita seura painottaa lähitulevaisuudessa.

Kuluneen vuoden toiminnasta – Taiteiden Yön tulevaisuus ?
Toimintasuunnitelmassa 2014 kaavaillut toiminnot täyttyivät mainiosti. Jo perinteeksi muodostunut Kanavalaulu-tapahtuma keräsi laulajia taas oivan joukon paikalle.
Siivoustalkoot toteutettiin tällä kertaa yhteistyössä Vuosaaren Viikinkien kanssa tunnuslauseella "On siistii asuu Vuosaaressa". Siistiä tuli, mutta yhteistyöjärjestelyihin jäi vielä kehittämishaastetta.
Keväinen Kirppis-tapahtuma yhdessä Lions Club Helsinki/ Soihtujen kanssa oli myös rahallinen menestys, joskin väärinymmärrystä ilmeni yhteistyötoteutuksessa.
Uutena aktiviteettina Aurinkolahden uimarannan liikuntapuistossa toteutetut petangue-illat kokosivat myös paljon eri ikäisiä ihmisiä osallistumaan tähän mainioon harrastukseen . Loppukesällä toteutettiin taloyhtiöiden välinen Talo petanque-cup.

Elokuussa pidettiin Taiteiden yö jo toista kertaa laajana yhteistyönä nimikkeellä Vuosaaren ja Aurinkolahden Taiteiden yö. Jäi mietittäväksi tulisiko jatkossa pitäytyä vain oman seuran toteutukseen ja pienemmin kustannuksin resurssiemme puitteissa. Nyt tapahtuma maksoi yli 6000 euroa. Onko ilotulitus ja kallis lavavuokra välttämätön tilaisuuden onnistumiseksi? Taiteiden yö oli menestystarina, jota sävytti hyvä järjestys ja turvallisuus sekä yleisöstä heijastunut hyvä ilmapiiri. Jo seuraavana päivänä Aurinkolahden rannalla kävelijä joutui hieraisemaan silmiään uskoako näkemäänsä sotkua. Tämä hämmentävä ruokasotku osoittautui lukiolaisten fuksitpahtumaksi, josta käytiin toki jälkipyykkiäkin.
Joulupolulle osallistuimme järjestämällä yhteistyössä Helsingin Vetokoirakerhon kanssa lapsille koira-ajelua. Se oli erinomainen yhteistyömenestys ja lapsien suosima tapahtuma.

Yhdistyksemme visio ja toiminta-ajatus
Seuramme hallitus määritteli vuonna 2009 yhdistyksemme visioksi: "Seuramme tavoitteena on tehdä Aurinkolahdesta Helsingin arvostetuin, turvallisin ja viihtyisin kaupunginosa" ja seuran
toiminta-ajatukseksi kirjattiin yhdistyksemme sääntöjä mukaillen: "Seuran tarkoituksena on ylläpitää asuinympäristön arvostusta, edistää alueen asukkaiden keskinäistä yhteistyötä ja omatoimisuutta, edistää asukkaiden viihtyvyyttä, harrastus- ja kulttuuritoimintaa ja toimia asukkaiden edunvalvojana"

Aurinkolahden Asuntoyhtiöfoorumi AAF ja sääntömuutos
Em. tavoitteemme edistämiseksi otettiin uusi ja merkittävä avaus perustamalla vuonna 2013 yhdistykseemme Aurinkolahden Asuntoyhtiöfoorumi AAF, jossa asuntoyhtiöiden hallituksen edustajat voivat suunnitella yhteistyömuotoja, verkottua ja keskustella taloyhtiöiden ajankohtaisista asioista sekä hoitaa yhteyksiä viranomaisiin. Asiaan liittyvä sääntömuutos astui voimaan syksyllä 2014.
Vasta perustettu AAF:n työvaliokunta on toiminut aktiivisesti ja valinnut painopistealueiksi:
1) alueiden huolto ja kunnossapito, 2) turvallisuus, 3) kulutustietojen vertailu, 4) arvostuksen säilyminen ja 5) liikenne. Työvaliokunta valitsi toiminnan tukemiseksi Yhdistysavain-kotisivut ja -jäsenrekisterin. Yhdistysavaimen avulla rakennetaan Aurinkolahti-Seuran ja AAF:n nettisivut. Hakemisto ja hiearkiapuu on suunniteltu. Tarvittavat netti- ja sähköpostiosoitteet on varattu Aurinkolahti-Seuralle. Työvaliokunta on laatinut asuntoyhtiöiden vertailutietokannan/-taulukon sekä tiedostokirjaston. Lisäksi AAF on solminut Talokeskus Oy:n kanssa erittäin edullisen kulutusseurantaan liittyvän palveluhinnaston AAF:n jäsentaloille.

Yhdistyksemme unelma tulevaisuudesta
Nyt on hyvä tutkailla yhdistyksemme yhteistä unelmaa. Yhdistyksiä syntyy maassamme pilvin pimein joka kuukausi. Osa niistä hyytyy jo alkuinnostukseen, osalta loppuu motivaatio ja puhti matkan varrella, osa levittää siipensä kuin kotkat uudistuen ja löytäen uusia toimintamuotoja. Mihin ryhmään meidän miltei kymmenen vuoden ikäinen yhdistyksemme sijoittuu?

Mitä haluamme olla esim. kolmen tai viiden vuoden päästä? Yhdistyksemme toiminnoissa on tapahtunut huomattava muutos Asuntoyhtiöfoorumin myötä, joka pyrkii edistämään taloyhtiöiden yhteisten kokemusten jakamisen kautta taloyhtiöiden rahallistakin etua. Tässä kehitystyössä on päästy jo hyvään alkuun. Mikä on jatkostrategia ja siinä tärkeimmät askeleet? Onko yhdistyksessämme vielä tahtoa, halua ja voimaa pitkäjänteisesti suuntautua esim. tässäkin asiassa.

Ihmisen mahdollisuudet ovat rajalliset jo senkin kautta, että vuotemme virtana vierivät pois. Aika
on joka asialla elämässämme. Tämä tulee myös eteen yhdistyksemme vetovastuita tarkasteltaessa.

Kuten työelämän johtajuus, niin myös yhdistyksemmekin eteenpäin vieminen rakentuu tiimityöprosessiin, jossa menestyksen saavuttamisen aste muodostuu keskinäisen luottamuksen, avoimuuden, kunnioituksen ja vastuullisuuden määrästä. Tässä olemme kuluneena kautena onnistuneet hyvin. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että vastuita esimerkiksi tapahtumien järjestelyistä tulee jatkossa jakaa myös rivijäsenille hallituksen työtaakkaa keventämään.

Näillä ajatuksilla haluan kiittää kaikkia seuramme jäseniä saamastani kannustuksesta ja tuesta työssäni ja toivotan menestystä uusille seuran vetäjille ja heidän uusille ajatuksille.

Aurinkolahdessa 22.2.2015

Yrjö Ketonen  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti