lauantai 18. lokakuuta 2014

AURINKOLAHTI-SEURA TUOMITSEE PUIDEN TUHOAMISET

Rakenteilla olevan Solvikinpuiston vanhoja, kilpikaarnaisia mäntyjä on törkeällä tavalla tuhottu puunrunkoja kaulimalla. Tämä tappaa männyt. Aurinkolahti-Seuran hallitus on järkyttynyt tästä tuhotyöstä.

Solvikinpuisto on erinomainen esimerkki Helsingin kaupungin, Staran ja asukasyhdistyksen hyvästä yhteistyöstä. Aurinkolahti-Seura järjesti viime vuonna asukkaiden kuulemis- ja keskustelutilaisuuden puiston suunnitelmista. Paikalla oli suunnittelijat ja runsas asukkaiden joukko. Sen pohjalta nimettiin työryhmä, jossa oli mukana Aurinkolahti-Seuran edustaja. Työn tuloksena suunnitelmat muuttuivat oleellisesti asukkaiden haluamaan suuntaan. Puistoon tulee nyt mm. monipuoliset, koko perheelle sopivat leikki- ja urheilulaitteet. Puiston yleisilme ja kasvillisuus kohenee runsaasti ja mm. pohjoisosan parkkipaikka pienenee asemaakaavan sallimasta koosta. Myös koirille tulee oma koirakäymälä. Tämän toivotaan ohjaavan koirien tarpeiden tekoa yhteen paikkaan ja näin suojelemaan arvokkaita istutuksia. Kokonaisuuden kruunaa hieno valaistus.

Tätä taustaa vasten on käsittämätöntä, että asukkaiden yhteistyön tuloksena rakennettavaa puistoa on kohdannut tällainen itsekäs tuhotyö.

Yrjö Ketonen                                                   Antti Elonen    
Hallituksen puheenjohtaja                          Hallituksen varapuheenjohtaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti